Art goes Kapakka -festivaali pitää välivuoden tai pari.

Suuri kiitos kaikille mukana olosta, yhteistyöstä, keikoista, mahtavista hetkistä elokuisessa Helsingissä.

Kuorojen kierros lauletaan 22.8.

Vuodesta 1995 on Art Goes Kapakka-festivaalilla ollut ilo tuottaa ainutkertaisia hetkiä Helsingin kiinnostaviin ravintoloihin ja niiden liepeille. Esityksiä ja keikkoja on ollut yhteensä n 10000, satoja taidenäyttelyitä ja maisteluhetkiä, tiedekeskusteluja ja vaikka mitä. Väkeä on esityksissä, näyttelyissa ja Kuorojen kierroksella liikkunut noin 1,5 miljoonaa. Loistavat AgK:n tuottajat ovat tehneet hienoa työtä etsiessään ihmisten iloksi tuoretta taidetta. Ravintoloita on ollut mukana reippasti yli 160. 28 festaria on takana.

Ja on käyty oikein ulkomaillakin. Tukholma, Krakova, Bryssel, Reykjavik, Moskova ja Bergen ovat saaneet nauttia helsinkiläisestä osamisesta ja meiningistä. 

Helsinki Hauskemmaksi palkinto on jaettu henkilöille, toimijoille ja tahoille, jotka ovat osaltaan tehneet Helsingistä sen mainion kaupungin, josta saamme tänään nauttia.

Uskomme, että AgK:lla on vielä tulevaisuudessa paljon annettavaa. Kaupunki tarvitsee suurten tapahtumien rinnalle paljon pienempääkin tapahtumallisuutta. Uudet artistit, jo tunnettujen artistien uudet ideat, mahdollisuus tutustua kaupunkiin ja sen ravintolatarjontaan matalalla kynnyksellä on hauskaa. Meidän täytyy vain keksiä uusia tapa AgK mahdollistaa, kun nykyinen malli edellyttää päivitystä. Palaillaan tuohon aikanaan. 

Kuorojen kierros on Art goes Kapakan suurin tapahtuma ja sen haluamme joka tapauksessa edelleen järjestää. Näin saamme olla mukana tekemässä maailman parasta elokuuta Juhlaviikkojen ja kaikkien muiden tapahtumien kanssa. Torstaina 22.8.2024 kajahtaa avajaiskonsertti Senaatintorilla klo 19 ja siitä sitten lähtevät kuorot kierroksilleen ja konsertteja on ympäri kylää klo 22.00 saakka. Tervetuloa!

Kiitos kaikille – taiteilijoille, ravintoloille, yhteistyökumppaneille, Juhlaviikoille, tuottajille ja yleisölle siitä, että olette Art goes Kapakan mahdollistaneet!

On ollut hauskaa!

Art Goes Kapakka Tiimi

Art goes Kapakka

The Art Goes Kapakka festival will be taking a break for a year or two.

A big thank you to everyone for being involved, for the collaboration, the gigs, and the wonderful moments in August in Helsinki.

The Kuorojen kierros (Choir Tour) will be sung on August 22.

Since 1995, the Art Goes Kapakka festival has had the pleasure of creating unique moments in and around Helsinki’s most interesting restaurants. There have been approximately 10,000 performances and gigs, hundreds of art exhibitions and tasting events, scientific discussions, and much more. About 1.5 million people have attended the performances, exhibitions, and the Kuorojen kierros (Choir Tour). The excellent AgK producers have done a great job in finding fresh art for people’s enjoyment. Way over 160 restaurants have participated. We have 28 festivals behind us.

And we’ve even gone abroad! Stockholm, Krakow, Brussels, Reykjavik, Moscow, and Bergen have all had the pleasure of enjoying Helsinki’s expertise and atmosphere.

The Helsinki hauskemmaksi (Funner Helsinki) award has been given to individuals, entities, and organizations that have contributed to making Helsinki the great city we enjoy today.

We believe that AgK still has much to offer in the future. The city needs not only large events but also many smaller happenings. New artists, new ideas from well-known artists, and the opportunity to explore the city and its restaurant offerings with low barriers is fun. We just need to find new ways to enable AgK, as the current model needs updating. We’ll get back to this in due course.

The Kuorojen Kierros (Choir Tour) is Art Goes Kapakka’s biggest event, and we still want to organize it. This way, we can be part of creating the best August in the world, together with the Helsinki Festival and all other events. On Thursday, August 22, 2024, the opening concert will kick off at 7 PM at Senate Square, after which the choirs will start their tours with concerts all around the town until 10 PM. Welcome!

Thanks to everyone – artists, restaurants, partners, the Helsinki Festival, producers, and the audience – for making Art Goes Kapakka possible!

It has been fun!

Art Goes Kapakka team

Uutiset

  • Art goes Kapakka tulee taas!
    Art goes Kapakka tuo jälleen eloa kaupunkiin, iloa mieliin ja rentoutta pakaroihin. 17.8.-26.8.2023 ravintoloissa lauletaan, puhutaan, lausutaan , räpätään, resitoidaan, kuiskataan […] Lue lisää
  • Art Goes Kapakka 18.-27.8.2022
    Ihanaa!  Monen vuoden tauon jälkeen saamme jälleen nauttia Helsingin ihanista ravintoloista ja taiteesta. Art Goes Kapakka on jälleen suurella innolla mukana luomassa iloa […] Lue lisää

Yhteistyössä