Symbioosin kuoro perustettiin vuonna 1994 Helsingin yliopiston
biologian opiskelijoiden keskuudessa. Kuoron ensiesitys oli “Silmät armaat sinisen harmaat” Symbioosin pikkujouluissa 1994. Yksiäänisesti huumorimielessä laulaneen porukan pääsyvaatimuksena oli laulutaidottomuus. Nykyinen kuoro sai alkunsa muutamien opiskelijoiden halusta laulaa stemmoissa hauskanpitoa unohtamatta. Kuoro on toiminut aktiivisesti jo 30 vuotta, laulajia lienee ollut vuosien varrella mukana yli 200. Kuoro on nyttemmin laajentunut biologikuorosta varsin poikkitieteelliseksi, ja joukossa on myös entisiä opiskelijoita kuoron jatkaessa yhteistä hauskanpitoa.

Kuoro esittää Kuorojen kierroksella meneviä juomalauluja ja tuttuja kesäkappaleita.