Tiede on Taidetta – ajankohtaista tutkimustietoa kapakkaympäristössä

Tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan juhliva Tiede on Taidetta -keskustelusarja tuo jälleen oman alansa asiantuntijat keskustelemaan tieteen pulmallisista kysymyksistä ja ajankohtaisista teemoista rennosti kapakkaan.

Ravintola Dubrovnikissa viitenä iltana järjestettävät keskustelut toteutetaan yhteistyössä Suomen Akatemian, Tekesin ja Duodecimin kanssa. Toimittaja JP Pulkkinen ohjaa paneelikeskusteluja ja yleisön kysymykset ovat myös erittäin tervetulleita.

Tiede on taidetta -sarjan teemana on tänä vuonna suhteet. Illoissa keskustellaan niin faniudesta, ihmisen suhteesta toiseen kuin median ja teknologian vaikutuksesta ajatteluumme ja käyttäytymiseemme. Juhlavuoden keskustelussa pohditaan, milloin ja miksi nerous syntyy.

Maanantaina 17.8. klo 18 Dubrovnikissa keskustellaan ihmisen ja koiran suhteesta. Mukana keskustelemassa ovat työhyvinvointiin keskittynyt tutkija Heimo Langinvainio, palkittu kirjailija ja perinnöllisyystieteen saralta tohtoriksi väitellyt Tiina Raevaara sekä professori Hannes Lohi, joka johtaa Helsingin yliopistossa koirien geenejä analysoivaa tutkimusryhmää.

Alla oleva video vie jo valmiiksi aiheen tunnelmaan. Mikäli olet suurempi koirien ystävä, tiedossa on varmasti maksimaalista ihanuutta.