ART GOES KAPAKKA 2015

Kahdeskymmenesensimmäinen Art goes Kapakka järjestettiin 13. – 22.8.2015. Festivaalia juhlittiin 32:ssa ravintolassa ja se tarjosi yhteensä 346 esitystä. Kuorojen kierros teki jälleen osallistujaennätyksen kun mukana oli 117 kuoroa, eli noin 2130 laulajaa. Kaiken kaikkiaan festivaali houkutteli mukaan noin 55 000 kuorojen, taiteen, tieteen, makujen ja muodin ystävää.

Tuttuun tapaan Art goes Kapakka toi Helsingin kapakat kymmenen päivän ajaksi täyteen musiikkia, tanssia ja teatteriesityksiä. Yli kolmensadan esityksen joukossa oli monta helmeä. Eesti Eesti Eesti –minifestivaali esitteli kolme virolaista huippuyhtyettä, Duo Malva & Kirsipun, Sibyl Vanen ja Argo Valsin. Rytmissä oli mahdollisuus lukea lempikirjaansa yhdessä Runokuu-festivaalin kanssa järjestetyssä Lempikirjamaratonissa. Taiteiden yössä viulisti Emilia Lajunen liikkui ystävineen polkupyörillä keikkapaikasta toiseen kolmella eri keikalla.

Lisäksi festivaalilla nähtiin esimerkiksi oopperalaulaja Laura Pyrrö, Regina-yhtyeestä tunnettu Iisa duona, laulaja-lauluntekijä Matti Johannes Koivu sekä kansanmusiikkiyhtye Akkajee. Suomenkielistä lyriikkaa ja afrobeatia yhdisteli aurinkoinen Kaveri Special, ja Siltasessa päästiin nauttimaan vaihtoehtoyhtye Lake Jonsin musiikista. Festivaaleilla kuultiin myös paljon tuoreita naispuolisia laulaja-lauluntekijöitä, kuten Königin kulmassa esiintynyt Vilma Alina, elektronista musiikkia tekevä Ulpu ja jazzia hiphopiin ja klassiseen musiikkiin yhdistelevä Aino Elina.

Festivaali tarjosi kävijöille uusia elämyksiä kapakkaympäristössä. Kuvataiteilija Janne Siltasen kuratoima Tsiigaa –taidenäyttelysarja esitteli ravintoloissa graffittitaiteilijoiden ja graffittitaiteesta inspiroituneiden taiteilijoiden kokonaisuuden teemalla Grafu goes Kapakka. Kirsi Ojanperän tuottamassa Maista-sarjassa puolestaan tutustuttiin esimerkiksi olutcocktaileihin ja monipuoliseen saunaruokaan.

Kymmenettä kertaa järjestetyssä Tiede on Taidetta –keskustelusarjassa kattoteemana oli suhteet: ravintola Dubrovnikissa kuultiin muun muassa ihmisen ja koiran suhteesta ja ihmisen suhteesta tekniikkaan. Keskustelusarjan juhlavuoden kunniaksi järjestettiin myös 10-vuotiskeskustelu teemalla ”Oivalluksen anatomia – missä ja milloin nerous syntyy?”.

Vuoden 2015 Helsinki Hauskemmaksi –palkinto jaettiin kolmelle taholle. Palkinnoin saivat esimerkiksi Siivouspäivästä ja Galleriakeskiviikosta tunnettu Yhteismaa ry, pitkän linjan helsinkiläinen ravintoloitsija Kim Heiniö ja fiksumpaa Helsinkiä tekevä Helsingin yliopisto.

Art goes Kapakan työryhmään kuuluivat vuonna 2015: Liisa Jokinen (Muotia-kuraattori), Lissu Kirves, Toni Kormano (visuaalinen ilme), Juliana Kontinen (videot) Jarkko Kumpulainen, Heini Lehväslaiho (valokuvat), Mikko Leisti, Hinriikka Lindqvist, Sonja Linkoneva (Tsiigaa-tuotanto), Linda Lopperi, Vlle Malja (valokuvat), Aleksi Milonoff (käännökset), Ufo Mustonen (Tiede on Taidetta), Kirsi Ojanperä (Maista), Oili Paaskoski, Aida Räihälä, Janne Siltanen (Tsiigaa-kuraattori), Veli Toppinen (Kuorojen Kierros) ja Viivamedia (web).

Vuoden 2015 käsiohjelma

Lataa PDF