ART GOES KAPAKKA 2014

Kahdettakymmenennettä juhlavuottaan viettävä Art goes Kapakka järjestettiin 14.-23.8.2014, ja se levittäytyi 34 helsinkiläiseen ravintolaan. Esityksiä koettiin yhteensä 345 ja näyttelyitä 31, kaikki pääsymaksuttomia. Festivaalin aloittaneella Kuorojen kierroksella oli mukana ennätykselliset 115 kuoroa, jotka houkuttelivat yli 10 000 ihmistä Senaatintorille ja sen jälkeen eri ravintoloihin.

Festivaalin teemaksi nousi panostus uudenlaiseen tekemiseen ja huipputaiteilijoiden erityisprojekteihin, tutusti intiimissä kapakkaympäristössä toteutettuna. Tsiigaa-taidenäyttelysarjassa nähtiin kuvanveistoa Arkipäivän anarkiaa -teemalla, kun taas Tiede on taidetta-sarja tarjosi mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa tietoturvallisuuden ja kantasolututkimuksen parissa. Muotia-sarjaan osallistuvat pääsivät matkustamaan #muotiratikalla, sekä ihailemaan suomalaista eturivin vaatesuunnittelua niin R-Collectionin, RIIVARIn, kuin Antti Asplundinkin toteuttamana. Ruokamaailmaa esittelevä Maista-sarja tarjosi kävijöilleen niin olutetiketin suunnittelua, Viisikoista tuttuja eväitä kuin Helsingin omien meijerien tuotteitakin.

Ravintolat täyttyivät myös sekä uudempien tekijöiden että tunnetumpien nimien musiikki-, tanssi- ja teatteriesityksistä. Poikkitaiteellisesta työskentelystään tunnettu teatterikollektiivi Kuriton Company tulkitsi Bon Jovia uudella tavalla teoksessaan We´re halfway there, Siiri Nordin esitti soolotuotantoaan vaskiyhtyeen säestyksellä, ja improvisaatioryhmä Stella Polaris rakensi sinkuista kuvitteellisia pariskuntia. Lisäksi musiikillaan hurmasivat muun muassa Emma Salokoski yhdessä harmonikkataiteilija Johanna Juholan kanssa, naisräppärit Rauhatäti ja Pyhä Lehmä, itävaltainen oopperalaulaja Lisa Rombach, latvialainen Alice Joste, suomijazzin huiput Kok Trio ja Mopo, laulaja-lauluntekijä Yona, My First Band, räppäri Gracias, Pietarin Spektaakkeli sekä Sarah Kivi & Non-orchestra. Art goes Kapakka päättyi legendaarisen Jimi Tenorin keikkaan Bottalle.

Art goes Kapakan jakamat Helsinki hauskemmaksi -tunnustuspalkinnot saivat vuonna 2014 ravintoloitsija Jorma Railonkoski, vuosittain jalkapallojoukkueita kaupunkiin keräävä Helsinki Cup, sekä uusia tapahtumia aktiivisesti järjestävälle Timo Santala ja hänen vetämänsä We Love Helsinki -hanke.

Kahdennenkymmenennen Art Goes Kapakan työryhmään kuuluivat Janne Friman, Satu Helske (Tsiigaa-tuotanto), Liisa Jokinen (Muotia-kuraattori), Sakari Kannosto (Tsiigaa-kuraattori), Lissu Kirves, Toni Kormano (visuaalinen ilme), Juliana Kontinen (videot), Jarkko Kumpulainen, Heini Lehväslaiho (valokuvat), Mikko Leisti, Hinriikka Lindqvist, Linda Lopperi, Ville Malja (valokuvat), Aleksi Milonoff (käännökset), Ufo Mustonen, Paula Ranto, Tatu Ritanen (digi), Aida Räihälä, Iina Thieulon (Maista), Miikka Tikka (visuaalinen ilme), Moona Tikka, Veli Toppinen (Kuorojen Kierros) ja Viivamedia (

Vuoden 2014 käsiohjelma

Lataa PDF